Noin 20 % henkilökohtaisista hiilidioksidipäästöistämme aiheutuu liikkumisesta: jokapäiväisistä matkoista töihin, kouluun, kauppaan ja harrastuksiin sekä pidemmistä matkoista mökille tai lomalle.
Asuinpaikan valinta vaikuttaa ratkaisevasti liikkumisen tarpeeseen. Tonttia tai asuntoa valitessa ei välttämättä tule ajatelleeksi, että kaukana palveluista asuminen tulee kalliiksi ja vie aikaa: bensaa palaa ja ajokilometrejä kertyy. Liikkumista on suunniteltava tarkemmin mitä pidempiä matkoja joutuu kulkemaan.
Kaupasta ostettavien ruokien ilmastokuorma voi kohota huimasti, jos ne kuljetetaan kotiin autolla. Kauppareissut ja harrastukset voi sovitella samoille päiville. Toisaalta jos takapihalta alkaa metsä, voi lähellä harrastaa ja liikkua omin voimin ilman lämmitettyjä halleja: lenkkeillä, poimia sieniä, hiihtää tai luistella. Omalla tontilla voi myös kasvattaa kaikkea hyödyllistä ja herkullista.
Omalla ”leipämoottorilla” kulkeminen on kaikista vähäpäästöisin tapa liikkua paikasta toiseen. Ilmastoystävällistä on myös suosia julkisia kulkuneuvoja ja erityisesti raideliikennettä, sillä sen käyttämä sähkö voidaan tuottaa uusiutuvalla energialla. Junalla on hyvä matkustaa pidemmällekin.
Lomareissulla saattaa huomaamattaan tuottaa suuren määrän päästöjä lyhyessäkin ajassa. Kauas lentäminen koko perheen voimin voi vastata vuoden automatkoja. Myös luonnonläheiseksi koetun mökkeilyn pitkät automatkat kasvattavat ilmastokuormaa. Nopean paikasta toiseen siirtymisen sijasta ilmaston ystävän lomailussa korostuvat oleminen ja kokeminen.
lähde: Peloton 2009